Talous- ja digiosaamisen ajankohtaisia teemoja
Ma 7.12. klo 15–16, Turun kauppakorkeakoulu
Sinustako Talousguru? -kiertue saapuu Turun kauppakorkeakouluun. Tilaisuudessa käsitellään talous- ja digiosaamisen ajankohtaisia teemoja. Ohjelmassa on nuorten vaikuttajien Talousguru-henkisiä väittelyitä, asiaa digihuijauksista ja Talousguru-kilpailusta sekä yliopiston ja kauppatieteiden opiskelijoiden näkökulmia talousalan opiskeluun ja tulevaisuuden työelämään.
Tapahtuma on suunnattu erityisesti lukiolaisille, jotka pohtivat jatko-opintojaan ja osallistumista Talousguru-kilpailuun. Turun tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Finanssiala, Turun yliopisto ja Turun Sanomat. Kiertue vierailee loppuvuoden aikana Turun lisäksi Oulussa, Kuopiossa ja Tampereella.
Tervetuloa mukaan paikan päälle Turun kauppakorkeakoulun OP-saliin, Rehtorinpellonkatu 3, Turku
Tapahtumaa voi myös seurata suorassa lähetyksessä Turun Sanomien verkkosivuilla.
Ohjelma 7.12.
Avaus klo 15
Finanssialan Emilia Peikola avaa tapahtuman.
Nuorten vaikuttajien väittelyt klo 15.05–15.30
Paikalliset nuoret vaikuttajat väittelevät. Kaksi väittelyparia, puolustettavat kannat arvotaan. FM Marianna Hoikkala, Turun yliopiston kieli- ja viestintäopintojen keskus, antaa väittelijöille palautetta.
Digihuijaukset klo 15.30
Mitä digihuijaukset ovat, ja miten niiltä voi suojautua.
Finanssialan opiskelu klo 15.40
Varadekaani Jarna Heinonen, opiskelijat Sandra Kari ja Juho Virolainen sekä Nitro Groupin vastaava luova johtaja ja pääomistaja Eka Ruola keskustelevat finanssialan opiskelusta ja työelämästä. Haastattelijana toimii Turun Sanomien Johanna Käkönen.

